torstai 13. helmikuuta 2014

Miltä vuosi 2014 näyttää?

Tervehdys kaikille! Vuosi 2014 on lähtenyt jo hyvään käyntiin, ja Saviseudun hevosteamikin alkaa pikkuhiljaa heräillä pieneltä talvilomaltaan eloon. Viime vuosi meni oikein mukavasti, toivotaan että tämä vuosi vielä mukavemmin!

Hallituksen kanssa ollaan puhuttu tästä vuodesta ja aika lailla samoilla kaavoilla pyöritään muutamaa muutosta lukuunottamatta.

Ensimmäiseksi mainittakoon täällä bloginkin puolella, että Saviseudun hevosteam on alkanut nyt yhteistyöhön myös Koskelaisen Vanha-Mäkilän tallin kanssa. Heidän sivut löydätte täältä ja täältä. Katsotaan, mihin kaikkeen yhteistyömme johtaa..!

Jokavuotiseksi tapahtumaksi syntynyt Miukun tallin avoimet ovet ovat tänäkin vuonna, sunnuntaina 16.2. klo 12.-14. Harmillisesti tänä vuonna näyttää siltä, että pulkkailut joudutaan unohtamaan luontoäidin takia.


Kisailuihin liittyen pidämme sääntökokouksen Miukun tallilla 9.3. klo 13.00 jonka meille luennoi Mia Ljungqvist. Toivomme mukaan kaikkia niitä ratsastajia, joilla on aikeina tai kiinnostaa kisaaminen, sekä tietysti myös jo kisanneet voivat tulla virittämään muistiaan.

Olemme myös jälleen järjestämässä bussikuljetusta Tampereen hevosmessuille sunnuntaina 6.4. Hippoksen lehdestä n:2 löytyy taas ilmainen sisäänpääsylippu, joten veloitamme vain bussimatkasta, riippuen paljon matkaan lähtee mukaan porukkaa. Tästä kuitenkin tulee lisätietoja lähiaikoina.

Ratsastuskilpailuja järjestetään tänä vuonna näillä näkymin kolmet koulukilpailut ja kolmet estekilpailut(mahdollisesti lisäksi harjoituskilpailuja tai rataesteharjoituksia). Kisailut alkavat säästä riippuen huhti-toukokuussa.

STEAM-cup pidetään tänäkin vuonna mutta olemme hieman muuttaneet sääntöjä, sillä tänä vuonna kamppaillaankin sekä koulu- että estekilpailujen yhteisvoitosta! Kyllä, nyt ei erikseen enää palkita parasta kouluratsastajaa ja esteratsastajaa, vaan yleisesti molemmissa parhaiten pärjänneet. Säännöstä lisää lähempänä kisakautta.

Mitäs vielä.... Aivan, olemme hankkimassa seuralaisille hienoja kangaskasseja tietysti STeamin logolla varustettuna! Kassin saa ostettua edullisella hinnalla ja seuraa voi edustaa vaikka ruokakauppaan lähtiessä, tai kassia voi käyttää esimerkiksi kypäräpussina. Kassit tulevat myyntiin lähiaikoina.

Olemme myös harkinneet seuralaisille STeamin logolla varustettuja huppareita tai lökäreitä, mutta ne ovat vielä harkinta-asteella... Meille voi myös ehdottaa, jos olisi jotain, mikä olisi sellainen, minkä voisit haluta STeamin logolla tietysti varustettuna? Nythän meiltä löytyy jo ainakin pipot ja takit.

Olisikohan tässä taas tarpeeksi tekstiä hetkeen... Jos jonkulla löytyy jotain kysyttävää, niin täällä blogin puolella voit reippaasti kysyä tai vaikka tulla meidän facebook-sivuilla käymään ja kysymään. Näitä sivuja koitetaan päivitellä pikkuhiljaa ja saada tulevat tapahtumat-välilehtikin päivitettyä tälle vuodelle..

-Terveisin STeamin hallitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti