maanantai 3. marraskuuta 2014

Hei Saviseudun hevosteamilainen

(lopussa kutsu pikkujouluihin ja syyskokoukseen!)

Vuosi 2014 alkaa lähenemään loppuaan ja Saviseudun hevosteam on taas järjestänyt tapahtumaa toisen perään tänä vuonna..

Vuosi alkoi Miukun tallin avoimilla ovilla helmikuussa. Kelit eivät olleet ihan puolellamme mutta päivä sujui muuten mukavasti. Maaliskuussa Mia Ljungqvist kävi pitämässä tallilla kilpailusääntöpalaveria kisailusta kiinnostuneille. Huhtikuussa kävimme jälleen hevosmessuilla Tampereella. Kuun lopussa puuhasteltiin tallilla kevättalkoiden merkeissä ja siistimme tallialuetta tulevaa kisakautta ajatellen. Kesällä järjesteltiin jälleen harjoitus- ja seuratason koulu- ja estekisoja. Kisakausi päätettiin taas pukuratsastuskilpailuilla, jotka tänä vuonna olivat hieman erilaiset, nimittäin ohessa järjestettiin Hevostiimin aloittamaa "hevonen on hyvä ystävä"-tapahtumaa, joka toikin tallille melko paljon yleisöä.

Lisäksi keväällä tallilla pyöritettiin heppakerhoa, jossa nuoret osanottajat pääsivät myös suorittamaan hoitomerkkejä.

STeam-cup järjestettiin tänäkin vuonna vaikkakin hieman erilaisin säännöin, ja tänä vuonna kilpailtiin vain STeam-cupin mestaruus-titteleistä.

Kuvat ottanut Maria Leino






Huh oliko siinä jo kaikki...

Tänäkin vuonna olemme kiitollisia kaikille toimihenkilöille, jotka auttoivat kisojen ja muiden tapahtumien järjestämisessä, ja palkitsimme heidät keilaus-päivällä!

Koska viime vuoden pikkujoulut olivat menestys, järjestämme sellaiset jälleen tänäkin vuonna. Pikkujoulut pidetään taas Pääskynpesässä(Metsämaantie 69, 32200 Loimaa) sunnuntaina 16.11. Tilaisuus alkaa tänä vuonna jokavuotisella syyskokouksella klo 16, johon ovat kaikki seuran jäsenet tervetulleita. Kokouksessa päätetään hallituksen jäsenet, käsitellään mennyttä vuotta ja mietitään tulevaa. Päivä jatkuu pikkujouluilla klo 17, johon ovat tervetulleita seuran jäsenien lisäksi seuran perhe. Pikkujouluissa on tarjolla puuroa, glögiä ja muuta pientä purtavaa. Jokainen voi taas tuoda parin euron joululahjan, jotka jaetaan lahjan tuoneiden kesken. Järjestämme myös leikkejä, palkitsemme aktiivisia seuran jäseniä(sekä STeam-cupin voittajat!) ja muuta hauskaa yhteistä tekemistä.

Pikkujouluissa on myös myynnissä STeamin kalenteri, jonka hinta on 12€ kpl, joten muista ottaa käteistä mukaan jos vaikka et pääse Miukun tallilta omaasi hakemaan.

Viime vuoden pikkujouluista

Kaikille seuralaisille on tulossa vielä näistä asioista kotiin seurakirje lähipäivinä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti